Vain yhden luvun mittainen Juudaksen kirje avaa eteemme mielenkiintoisia näköaloja. Kirjoittajaa emme tunne. Hän sanoo olevansa Jaakobin veli, millä ilmeisesti tarkoitetaan Jerusalemin seurakunnan johtajaa. Kirje on myöhäisimpiä Uuden testamentin kirjoja, mutta ei niin myöhään kirjoitettu, ettei Toisen Pietarin kirjeen kirjoittaja olisi jo käyttänyt sitä laajasti lyhyessä kirjeessään (ks. 2. Piet. 1:1-3:3).

Jeesuksen aikana luettiin monissa piireissä pyhinä monia juutalaisia tekstejä, jotka eivät lopulta päätyneet sen enempää juutalaisten kuin kristittyjenkään kaanoniin, ja nämä kirjat sisälsivät monia kertomuksia Vanhan testamentin hahmoista. Lyhyen Juudaan kirjeen lukija törmää sekä Vanhasta testamentista tuntemattomaan kertomukseen että viittaukseen kirjaan, joka ei sisälly meidän Vanhaan testamenttiin. Tässä on hyvä esimerkki siitä, miten varhainen juutalainen kirjallisuus valaisee Uuden testamentin kirjoituksia.

Varoittaessaan lukijoitaan harhaopeista Juudas keskittyy ennen muuta niihin, jotka eivät välitä Jumalan käskyistä mitään. Tulee kuitenkin aika, jolloin synti saa palkkansa. Harhaoppisten mukaan ei saa lähteä, vaan katse on käännettävä taaksepäin: Jokainen kristitty kutsutaan ”taistelemaan sen uskon puolesta, joka pyhille on kertakaikkisesti annettu.” (Juud. 1:3). Apostolinen usko on ainoa, joka vie kotiin asti.