Paimenen virka ja kaikkien uskovien pappeus
Keskustelu seurakunnan virasta jatkuu kirkossamme edelleen eikä osoita loppumisen merkkejä. Polttopisteitä on itse asiassa useampiakin: Toisaalta kysymys naisten pastorivihkimyksestä jakaa edelleen mieliä, mutta sen lisäksi esillä on toinen ongelma: Monen mielestä Raamattu ei tunne ollenkaan virkaa, vaan jokainen kristitty on Jeesuksen opetuslapsi ja voi tehdä kaiken, mikä meillä on perinteisesti liitetty pastorin virkaan, siis kastaa, opettaa ja toimittaa ehtoollisen vaikka omassa raamattupiirissä.
Monet keskusteluun osallistuvat eivät ole tunteneet luterilaisen virkakäsityksen perustaa: On olemassa toisaalta kaikkien kristittyjen yleinen pappeus, toisaalta paimenen eli pastorin virka. Tämä käsitys liittyy varsin juurevasti Raamatun opetukseen.
Me olemme tottuneet käyttämään rinnakkain sanoja pappi ja pastori. Mikäli olemme tarkkoja, meidän on Raamatun valossa korjattava kielenkäyttöämme. Niin teki myös Luther siinä vaiheessa kun hänelle kirkastui Raamatun opetus seurakunnan virasta. Luterilainen pastori ei ole ”Priester” eikä ”priest”, vaan ”Pastor” tai ”Pfarrer”. Mutta miten tähän tultiin?
Vanhan testamentin uhripapit
Raamatussa ne sanat, jotka meidän kieleemme on käännetty sanalla ”pappi”, tarkoittavat ennen muuta uhripappia. Vanhan testamentin pappien tehtävänä oli suorittaa temppelissä Mooseksen lain säätämät uhrit. Erityisesti Malakian kirjassa teroitetaan, ettei tämä ole papin ainoa tehtävä, vaikka sekin on toimitettava Jumalan edessä tehtävän pyhyys tajuten: ”Papin suun tulee jakaa tietoa, hänen huuliltaan odotetaan opetusta. Hän on Herran Sebaotin sanansaattaja” (Mal. 2:7). Siitä huolimatta uhrin toimittaminen oli Vanhan testamentin pappien tärkein tehtävä. Erityisesti tämä koskee ylipappia ja hänen toimittamaansa suuren sovituspäivän uhria.
Uusi testamentti - uhria ei enää tarvita!
Erityisesti Heprealaiskirjeen ydinsanoma on, että Jeesus Kristus otti omalla uhrikuolemallaan pois koko maailman synnit. Näin tehtiin yhdellä uhrilla kaikki uhrit tarpeettomiksi. Siksi Kristuksen kuolema ja ylösnousemus täytti lain ja teki uhripapit tarpeettomiksi. On vain yksi Ylimmäinen pappi, joka on saanut oman uhrityönsä valmiiksi ja sen merkiksi asettunut istumana Jumalan oike-alle puolelle (Hepr. 10:12). Tämän takia meillä ei enää ole varsinaisesti pappeja – minäkään en ole koko elämäni aikana uhrannut alttarilla yhtään ainoaa eläintä.
Yleinen pappeus – kaikki kristityt ovat pappeja
Huolimatta siitä, että enää tarvita uhreja eikä uhripappeja, uudessa liitossa on sitenkin sekä pappe-ja että pastoreita - kuitenkin kokonaan toisessa merkityksessä kuin mitä VT:n uhripapit aikanaan olivat.
Kun Jumala solmi liiton Israelin kansan kanssa, hän antoi sille erityisaseman.
Mooses lähti Jumalan luo vuorelle, ja Herra huusi hänelle: »Näin sinun tulee sanoa israelilaisille, Jaakobin jälkeläisille: ’Te olette itse nähneet, mitä minä tein egyptiläisille ja kuinka olen kotkan siivin kantanut teitä ja tuonut teidät tänne luokseni. Jos te nyt kuuntelette minua ja pidätte minun liittoni, niin te tulette olemaan kansojen joukossa minun oma kansani. Koko maailma on minun, mutta teistä tulee minun pappisvaltakuntani ja pyhä kansani.’ Tämä sinun tulee sanoa israelilai-sille.» (2. Moos. 19:3-6).
Koko maailman kansat kuuluvat toki kaikki Jumalalle, Luojalle. Niiden keskellä Israelin kansa on kuin pappi ihmisten keskellä: Koko Jumalan omaisuuskansan, jokaisen sen jäsenen, tehtävä on kuuluttaa Jumalan suuria töitä Koko kansa, vauvasta vaariin ja mummoon asti, on ”pappisvaltakunta” tai ”kuninkaallinen papisto”.
UT soveltaa puheen kuninkaallisesta papistosta Kristuksen Kirkkoon. Jokainen Jumalan luoma ihminen on Luojansa omaisuutta, mutta Kristuksen Kirkon tehtävänä on kaiuttaa Herransa suuria töitä ja kutsua kaikkia ihmettelemään Jumalan tekoja. Tässä merkityksessä jokainen kristitty - mies, nainen, vanhus tai sylilapsi - on kuninkaallisen pappissuvun jäsen. Tätä pappeutta kutsutaan yleiseksi pappeudeksi tai kaikkien uskovien pappeudeksi. Luther sanoo kauniisti ja Raamatun mukaisesti, että pyhä kaste on papiksivihkimys.
Jokainen Jumalan kansan (kr. laos) jäsen (kr. laikos) on siis "pappi". Tämä kreikan sana on perinteisesti käännetty sanalla ”maallikko”. Siihen liittyy tällä hetkellä voimakkaasti merkitys, joka on tehnyt sanasta asiantuntijan vastakohdan (”oikeuden maallikkojäsen”). Kuka keksisi sille uuden suomennoksen! Kyse on sentään Jumalan valtakunnan kansalaisesta.
Pastorin virka
Samalla kun UT nostaa voimakkaasti esille kaikkien kristittyjen pappeuden, se puhuu runsaasti ja rikkaasti ihmisistä, jotka on asetettu vastaamaan seurakunnista. Seurakuntavirka on tunnustuksemme mukaan Jumalan asettama (CA 5), ja 1. Kor. 14:27-40 rajaa sen Herran käskyyn vedoten vain miehille. Seurakunnan virasta ja viranhaltijoista käytetään ainakin seuraavia termejä ja kuvia:
Paimen (josta suomen sana ”pastori”), esimerkiksi seuraavissa kohdissa:
Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat (Ef. 4:11)
Seuraavan kehotuksen minä osoitan niille, jotka teidän joukossanne ovat vanhimman asemassa – minä, joka itsekin olen vanhin ja Kristuksen kärsimysten todistaja sekä myös osallinen siitä kirk-kaudesta, joka on ilmestyvä: Kaitkaa sitä laumaa, jonka Jumala on teille uskonut, älkää pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, älkää myöskään alhaisesta voitonhimosta, vaan sydämenne halusta. Älkää herroina vallitko niitä, jotka teidän osallenne ovat tulleet, vaan olkaa laumanne esikuvana. Silloin te ylimmän paimenen ilmestyessä saatte kirkkauden seppeleen, joka ei kuihdu. (1. Piet. 5:1-4)
- Kiinnitä huomiota siihen, miten tässä käytetään kahta sanaa, "vanhin" ja "paimen" samoista ihmisistä - termit eivät olleet vielä vakiintuneet
»Pitäkää huoli itsestänne ja koko laumasta, jonka kaitsijoiksi Pyhä Henki on teidät pannut; huo-lehtikaa seurakunnasta, jonka Herra omalla verellään on itselleen lunastanut. Minä tiedän, että lähtöni jälkeen teidän joukkoonne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä.(Ap.t. 20:28-29)
Vanhin (presbyteros, josta ruotsin kautta suomen sana ”pappi”), esimerkiksi näissä kohdissa_
Kullekin seurakunnalle he valitsivat vanhimmat, ja rukoiltuaan ja paastottuaan he jättivät opetus-lapset Herran turviin, hänen, johon nämä nyt uskoivat (Ap.t. 14:23)
Vanhimmat, jotka johtavat hyvin seurakuntaa, ansaitsevat sekä kunnioituksen että taloudellisen tuen, varsinkin ne, jotka tekevät työtä sananjulistajina ja opettajina (1. Tim. 5:17)
Jätin sinut Kreetaan sitä varten, että järjestäisit siellä kaiken, mikä vielä oli järjestämättä, ja asettaisit jokaiseen kaupunkiin vanhimmat niiden ohjeiden mukaan, jotka annoin sinulle.Tit. 1:5;
Jos joku teistä on sairaana, kutsukoon hän luokseen seurakunnan vanhimmat. Nämä voidelkoot hänet öljyllä Herran nimessä ja rukoilkoot hänen puolestaan, ja rukous, joka uskossa lausutaan, parantaa sairaan. Herra nostaa hänet jalkeille, ja jos hän on tehnyt syntiä, hän saa sen anteeksi. (Jaak. 5:14-15)
Kaitsija (josta suomen sana ”piispa”), esimerkiksi näissä kohdissa:
»Pitäkää huoli itsestänne ja koko laumasta, jonka kaitsijoiksi Pyhä Henki on teidät pannut; huo-lehtikaa seurakunnasta, jonka Herra omalla verellään on itselleen lunastanut (Ap.t. 20:28)
Paavali ja Timoteus, Kristuksen Jeesuksen palvelijat, tervehtivät kaikkia Filippissä olevia Kris-tuksen Jeesuksen pyhiä sekä seurakunnan kaitsijoita ja palvelijoita (Fil. 1:1)
Seurakunnan kaitsijan tulee olla moitteeton, yhden vaimon mies, raitis, harkitseva, rauhallinen, vieraanvarainen ja taitava opettamaan (1.Tim. 3:2)
Seurakunnan kaitsijan täytyy näet olla nuhteeton, koska hän hoitaa Jumalan hänelle uskomaa tehtävää (Tit 1:7)
Jeesus käyttää sanaa ”taloudenhoitaja” kuvatakseen sitä, jolla on vastuu talosta:
»Kuka on uskollinen ja viisas taloudenhoitaja, sellainen jonka isäntä asettaa huolehtimaan palve-lusväestään ja jakamaan vilja-annokset ajallaan? (Luuk. 12:42-44)
Erityisen vakavasti seurakuntaviran vastuuta korostetaan edellä lainatussa kohdassa Ap.t. 20, jossa Paavali siirtää vastuun Vähä-Aasian kristityistä itseltään seurakuntien paimenille.
Kun nämä kohdat vedetään yhteen, huomaamme että on varsin helppo puolustaa luterilaisen tun-nustuksen sanoja: ” Jotta saisimme tämän uskon, on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka. Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee.” (Augsburgin tunnustus 5).
Pastorit ja papit - kuka ja miten?
Yleinen pappeus ja paimenen virka ovat Jumalan kaksi suurta lahjaa Kirkolleen eikä kumpaakaan niistä saa halveksia. On väärin asettaa niitä toisiaan vastaan - me tarvitsemme molempia.
VT:n aikana koko Israelin kansa kutsuttiin kuninkaalliseksi papistoksi. Siitä huolimatta kuka hyvänsä ei saanut toimittaa pyhiä toimituksia, vaan ainoastaan tehtävään asetetut papit. Aivan samoin yleisestä pappeudesta ei seuraa, että kuka hyvänsä voisi toimittaa Herran ehtoollista tai ottaa vastaan rippiä tai kastaa - rippi ja kaste käyvät toki molemmat hätätilanteessa. Sakramenttien hoito ja sitä kautta vastuu seurakunnasta kuuluu seurakunnan viranhaltijalle, jonka seurakunta on itse valinnut. Miten pelottava tämä vastuu on, kertoo ehkä satuttavimmin paitsi mainittu Ap.t. 20 myös 1.Kor. 3:10-15: Eivät ihmiset vaan vasta viimeisen päivän tuli tutkii, miten viranhoito on onnistunut. Sakramenttien hoitajat kutsuu seurakunta ja vain niiden pyhyyden unohtanut uskaltaa ryhtyä koskemaan niihin ilman seurakunnan antamaa valtuutusta.
Yleinen pappeus on vaikutukseltaan ja toiminnan määrältä näistä kahdesta ylivoimaisesti laajem-pi: Missä ikinä on yksikin kristitty, olipa hän vanha ja sairas vuoteellaan makaava rukoilija, pieni sylilapsi, parhaissa voimissaan oleva ruumiillisen työn tekijä tai perheenäiti, siellä on Kristuksen Kirkko hänen välityksellään läsnä ja kuuluttaa Herransa suuria tekoja. Sen äänen saattaminen kuuluville työpaikalla, kodeissa ja naapuristossa yhtä hyvin kuin teillä ja aitovierillä on jokaisen kristityn suuri tehtävä.
