Ei tekojen vaan Kristuksen tähden

Paavali ei Galatalaiskirjeessä pahemmin säästele ammuksia. Jo heti ensimmäisessä luvussa hän puuttuu suoraan galatalaisten kaikkein kipeimpiin erehdyksiin. Ensimmäinen niistä oli, että he olivat hylänneet Herran apostolin. Toinen oli se, että Herran apostolin mukana oli hylätty oikea evankeliumi. Tätä evankeliumia Paavali käsittelee ennen muuta kolmannessa luvussa. Toisessa hän jatkaa ensimmäisessä alkamaansa aihetta ja korostaa omaa apostolinvirkaansa.

Ensimmäisen luvun lopussa Paavali kertoo siitä, miten hän oli saanut evankeliumin ei suinkaan ihmisiltä, vaan suoraan Jumalalta. Näin hän ja hänen evankeliuminsa olivat täysin riippumattomia kaikista muista ihmisistä. Ihmiset eivät siis suinkaan olleet Paavalin isäntiä, vaan yksin Jumala.

Yhteisen työn merkiksi kättä 2:1-10

Toisen luvun alussa Paavali puhuu apostolien kokouksesta, joka pidettiin ilmeisesti vuonna 48. Tästä tapahtumasta kertoo myös Luukas Apostolien teoissa (Apt 15). Kumpikaan kuvaus ei ole viileän asiallinen selvitys tapahtumista. Paavali kirjoittaa tulistuneena oman evankeliuminsa puolesta. Luukas taas kirjoitti monta kymmentä vuotta kokouksen jälkeen ja on ymmärrettävää, ettei hän tahtonut muistella kärjistäen vanhoja riitoja.

Paavali lähti siis Barnabaan kanssa Kirkon kotiseudulle, Jerusalemiin, mukanaan pakanakristitty Titus. Apt 15:1-2 kertoo riidasta, joka oli tämän matkan takana. Antiokian seurakunta oli tehnyt lähetystyötä pakanoiden keskuudessa eikä ollut vaatinut heiltä ympärileikkausta. Nyt muutamat juutalaiskristityt tulivat Antiokiaan käyttämään isännän ääntä ja sanoivat ympärileikkauksen olevan pelastuksen ehto. Paavali ja Barnabas panivat kovan kovaa vastaan. Ainoaksi mahdollisuudeksi jäi asian perinpohjainen selvittäminen, mikä tapahtui apostolien kokouksessa. Paavali puhuu näystä, joka oli saanut hänet liikkeelle. Hän kertoo tahtoneensa yksinkertaisesti esittää evankeliuminsa Jerusalemin suurille apostoleille ja ottaa selvää, oliko hän tehnyt turhaa työtä vai ei.

Miettiessään, oliko työ ollut turhaa vai ei, Paavali tuskin alistaa omaa evankeliumiaan muiden arvioitavaksi. Hän pitää nimittäin jatkuvasti hyvin päättäväisesti kiinni siitä, että Jumalalta saatava evankeliumi ei ole ihmisten arvioitavissa. Sen sijaan Paavali pitää ilmeisesti mahdollisena sitä, että kaikki päätyy lopulta umpikujaan. Hän ei voinut ajatella pakanakristittyjä ilman Jerusalemia ja niitä Jumalan kansan edustajia, jotka uskoivat Herraan Jeesukseen. Jos juutalaiskristityt pitäisivät kaikkia pakanaseurakuntia tyhjän arvoisina ja sanoutuisivat niistä irti, Paavalin työ olisi ollut kaikki turhaa. Kaikki oli siis vaakalaudalla.

Vaikka pelissä oli kaikki, ei Paavali hiukkaakaan tinkinyt eikä sovitellut. Hän kieltäytyi ehdottomasti vaatimasta, että pakanoiden tuli ympärileikata itsensä. Yksin Kristus pelastaa syntisen ihmisen. Siihen ei tarvitse eikä saa lisätä mitään.

Jerusalemin suuret apostolit, Pietari, Jaakob ja Johannes, kuuntelivat Paavalin selvitystä. He huomasivat, että Jumala oli antanut Paavalille tehtävän ja tunnustivat pakanain apostolin lähetystyön. Nähtiin selvästi, että Jumala oli tahtonut edetä kahdella rintamalla. Pietarin ja muiden alkuapostolien työ oli viedä sana Kristuksesta juutalaisille. Paavalin tehtävänä oli viedä sana pakanoille. Näin molemmat osapuolet löivät lämpimästi kättä. Maailma oli jaettu kahteen osaan. Pienemmän palasen, juutalaiset, ottivat muut apostolit yhteisvastuulle. Suuremman otti Paavali yksinään. Samala Paavali sitoutui muistamaan Jerusalemin alkuseurakunnan köyhiä.

Paavalin ja muiden apostolien kädenlyönti on sinänsä huikea tapaus. Pieni miesjoukko jakaa tällä kädenlyönnillä koko maailman kahtia. Emme tiedä, kuinka suurta menestystä tämä joukko omalle työlleen odotti. Ei varmasti ainakaan sitä, mikä seurasi. Muutaman kymmenen vuoden kuluttua seurakuntia oli eri puolilla Välimerta. Sadan vuoden kuluttua Kirkko oli kasvanut aivan uusiin mittoihin. Vielä vuosisataa myöhemmin puhuttiin jo miljoonista Kristuksen omista. Sen jälkeen Kirkko on vuosituhansien aikana osoittanut uskomattoman henkiinjäämiskykynsä eri puolilla maailmaa. Esim. Japanissa oli koko usko kahdensadan vuoden ajan kielletty kuolemanrangaistuksen uhalla. Kun kristinusko tuli sallituksi, maan alta tuli esille kymmeniätuhansia kristittyjä. Kommunistinen Kiina sulki ovensa ulkomaisilta lähetystyöntekijöiltä. Nyt, kymmenien vuosien jälkeen, kaikki ihmettelevät, miten Kirkko on voinut kasvaa siellä niin valtavasti kovassa paineessa. Voimme olla varmoja siitä, että apostolien kädenlyönti oli yksi lenkki Jumalan suurten tekojen ketjussa. Kristuksen Kirkolla on lupaus, etteivät helvetin portit sitä voita.

Pienet sanat "heidän köyhiään meidän tuli muistaa" kätkevät sisäänsä paljon. Paavali sitoutui keräämään kolehdin kaikkien pakanoiden keskuudessa. Tämä kolehti vietiin Jerusalemin alkuseurakunnalle osoituksena siitä, että pakanat tunnustavat Israelin merkityksen Jumalan pelastustyössä. Tässä yhteydessä toteamme vain, että olemme törmänneet mammutinluuhun, valtavan suureen asiaan, ja viittaamme raamatunkohtiin Room. 15:25-33, 2. Kor 8:1-4, 1. Kor. 16:1. Paavali piti kolehtia suurena uskonopillisena kysymyksenä, joka sitoi pakanakristityt yhteen juutalaiskristittyjen kanssa.

Apostolien kokous ja sen päätökset ovat mielenkiintoinen kysymys, jonka käsittely vaatii paljon kärsivällisyyttä ja taustatietoa. Tätä kokousta tarkastellaan laajemmin Apostolien tekoja käsittelevässä luentosarjassa. Nyt on syytä katsoa sen ydin ja se, mikä liittyy Galatalaiskirjeeseen. Kaikki olivat kokouksessa yksimielisiä siitä, että Mooseksen lain noudattaminen ei ole pelastustie sen enempää juutalaiskristitylle kuin pakanakristityllekään. Siksi pakanoilta ei vaadittu myöskään ympärileikkausta. Tästä Paavali pitää aivan ehdottomasti kiinni. Se, joka Galatiassa ajaa pakanakristittyjen ympärileikkausta, on luopunut kokouksen päätöksistä, hylännyt armon tien ja puhuu omiaan. Edes Titusta ei pakotettu ympärileikkaamaan itseään.

Pietari painostuksen alla 2:11-21

Ongelmat oli siis selvitetty apostolien kokouksessa, mutta uusia oli tulossa. Antiokian seurakunta koostui sekä juutalaiskristityistä että pakanakristityistä. Yleensä juutalaiset eivät aterioineet yhdessä pakanoiden kanssa. Erityisen ongelman aiheutti Herran ehtoollinen. Niin kauan kuin juutalaiskristityt elivät erikseen pakanakristityistä, ongelmaa ei tullut. Mutta kuka antaa periksi, kun tullaan Herran ehtoolliselle – pitikö pakanan ennen ateriayhteyttä ryhtyä noudattamaan Mooseksen lakia vai juutalaisen suostua vastoin periaatteitaan ateriayhteyteen lakia noudattamattoman pakanan kanssa? Antiokiassa rajat kuitenkin rohkeasti murrettiin. Entiset pakanat ja entiset lakihurskaat juutalaiset kokoontuivat yhteen ja nauttivat yhdessä Herran ehtoollista. Näin poikettiin kristittyjen ykseyden takia juutalaisten tavoista. Tullessaan Antiokiaan myös Pietari liittyy samaan tapaan. Tapa kuitenkin loukkasi kaikkein kiihkeimpiä lakihurskaita juutalaiskristittyjä. Siksi Jerusalemista saapui lähetystö, joka painosti Antiokian juutalaisia luopumaan tavasta. Pakanakristityt saivat ilmeisesti edelleen elää ilman Mooseksen lakia, mutta juutalaisten parissa linja tahdottiin vetää tiukalle. Ateriayhteys sallittiin vain niiden kesken, jotka olivat ympärileikkauttaneet itsensä. Pietari taipui muodostamaan juutalaisille kokonaan omat ehtoollisen vietot. Näin syntyi kaksi ehtoollispöytää, kaksi ehtoollisvieraiden joukkoa ja todellisuudessa kaksi seurakuntaa. Pietaria seurasivat muutkin juutalaiset ja Paavalin suureksi suruksi myös Barnabas. Kristuksen seurakunta oli jaettu kahtia.

Tullessaan Antiokiaan Paavali ei epäröi hetkeäkään. Hän etsii Pietarin käsiinsä ja puhuttelee häntä kaikkien kuullen. Jeesuksen opetuslasten johtajan menettely on käsittämätön ja perustuu vain siihen, että hän etsii sopua ihmisten kanssa. Pietari oli itse juutalainen, mutta ei elänyt lakihurskaan juutalaisen tavoin. Silti hän painosti pakanoita elämään niinkuin juutalaiset (nimittäin ympärileikkaamaan itsensä).

Jakeessa 15 kaikuu aito israelilainen ylpeys. Vain Israel on Jumalan kansa, kaikki muut pakanasyntisiä. Tätä rajaa ei voi ihminen hävittää. Nyt kuitenkin on käynyt ilmi, että ihminen ei pelastu lakia noudattamalla. Ainoa mahdollisuus on luottaa Kristukseen ja hänen ristiinsä. Joka luottaa osin uskoon ja osin tekoihin, tekee Kristuksesta synnin palvelijan, eikä niin saa tapahtua. Se juutalainen, joka Kristuksen luo tultuaan alkaa uudelleen pystyttää Golgatalla purettua väliseinää pakanoiden ja juutalaisten välille, saa vastata Jumalan edessä siitä, että hänen elämänsä ei kuitenkaan ole täydellinen. Pahin asia on tässä puolinaisuus, jota Pietari edusti. Siksi Paavali uskaltaa vastustaa häntä julkisesti.