Piispojen piruetit

Piispainkokous päätyi viikko sitten ehdottamaan kirkolliskokoukselle, että pastoreilla olisi mahdollisuus vihkiä myös samaa sukupuolta olevia pareja. Rinnakkain tämän uutuuden kanssa on tarkoitus säilyttää vanha käsitys, jonka mukaan avioliitto on vain miehen ja naisen välinen liitto. Koska yksimielisyyttä asiasta ei ole saavutettu, on tarkoitus kirjata kirkkojärjestykseen kaksi erilaista käsitystä. Niiden on määrä elää sovussa rinnakkain, eikä tätä ole tarkoitettu väliaikaiseksi tilanteeksi. Esitys ei ole yksimielinen, sillä Lapuan piispa Matti Salomäki äänesti sitä vastaan ja jätti eriävän mielipiteensä.

Piispainkokouksen ehdotuksen taustalla on vaikea tilanne, jossa kirkkoa vaaditaan äänekkäästi sallimaan samaa sukupuolta olevia pareja ja kirkosta erotaan yhä enemmän. Samalla osa pastoreista on ryhtynyt vastoin kirkkojärjestystä ja -lakia vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja. Pari tuomiokapitulia aluksi antoi omille papeilleen varoitukset, joista valitettiin Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Se totesi varoitukset päteviksi. Samaan aikaan toiset tuomiokapitulit eivät varoituksia antaneet, vaan sallivat määräysten rikkomisen. Tämän jälkeen piispat toivoivat, että rangaistuksia ei jaettaisi missään. Määräystä sai siis halutessaan rikkoa ilman rangaistusta. Tämän tilanteen piispainkokous yrittää nyt ratkaista omalla tavallaan. Se on vaatinut monta käännöstä, joita ei voi kuin ihmetellä.

Ensimmäinen ihmettelyn aihe on hallinnollinen. Yksi joukko päätti kapinoida ja ratkaista asiat oman päänsä mukaan. Se sai piispakunnan ratkaisemaan järjestyksestä poikkeamisen ensin niin, että asianomaisille jaettiin varoituksia, sitten järjestyksestä poikkeaminen käytännössä sallittiin ja sitten ehdotetaan järjestyksen muuttamista. Eli kun palkki meni vinoon, säädettiin vatupassi palkin mukaiseksi. Missähän muussa asiassa voidaan menetellä näin?

Olin kaksitoista vuotta kirkolliskokouksessa ja koko sen ajan sen uskoa ja oppia käsittelevässä perustevaliokunnassa. Piispa Matti Revon johdolla laadittiin silloin mietintö, joka oli hyvin laaja, koska sen piti kestää aikaa. Sen perusteella kirkolliskokous hylkäsi ehdotuksen avioliittokäsityksen laajentamiseksi. Valiokunnassa oli kolme piispaa, joista kaksi nyt virassa olevaa käytännössä hylkäsi mietinnön, jonka keskeisiä laatijoita he olivat ja jonka puolesta he puhuivat ja äänestivät. Mietintö kesti siis aikaa viitisen vuotta. Muutama muukin piispa muutti nyt nopeasti mieltään. Nähdäkseni heidän kohdallaan halu säilyttää jonkinlainen kirkollinen järjestys ylitti teologiset perusteet. Tai kuten sen voi sana tylymmin: systeemi jyräsi uskon.

Piispainkokous on ollut viime kuukausina esillä kahdessa asiassa, nyt esillä olevassa ja pyrkimyksessä ottaa herätysliikkeiltä pois lähetysjärjestön asema. Herätysliikkeiden kohdalla on pitkälti kyse siitä, että 80-luvulla hyväksytty naispappeus hiertää edelleen. Olen vuosikymmenien ajan kuullut piispojen sanovan päättäväisesti, että kirkolla voi olla vain yksi käsitys virasta ja kaikki muu on ollut mahdotonta. Nyt esityksessä kirjoitetaan kauniisti siitä, miten kaksi käsitystä avioliitosta elää rinnakkain ja meidän täytyy osata elää keskenämme kristillisessä sovussa ilman minkäänlaista painostusta tai syrjintää. Työkalupakkiin ilmaantui ratkaisumalli, jota ei pitänyt olla olemassakaan. Mistä kolosta se mahdettiin näin äkkiä esille kaivaa ja miksi?

Esityksessä sanotaan, että kirkkojärjestyksen kirjausten ei ole tarkoitus olla väliaikainen, vaan pysyvä malli, joka takaa omantunnon suojan ja syrjimättömyyden molemmille kannoille. Jo viime esityksestä äänestettäessä monet esitykseen tyytymättömät liberaalisiiven kirkolliskokousedustajat tekivät selväksi, että ratkaisut eivät pääty tähän. Asia on ratkaistu vasta sitten, kun samaa sukupuolta olevat parit vihitään kyselemättä eikä kukaan saa opettaa kirkossa asiasta toisin. Jo nyt arkkipiispan mukaan (Uuden tien haastattelu) ei kenenkään pidä sanoa samaa sukupuolta olevien liittoa vääräksi Raamatun mukaan. Nytkin on jo ehditty kuulla kommentteja, joiden mukaan syrjivää rakennetta ei saa jättää kirkkojärjestykseen. Näille tahoille jokainen pieni askel ennakoi seuraavaa, kunnes kaikki on saatu. Piispainkokouksen esitys on erään piispan mukaan ”askel kohti yhdenvertaisuutta.” Ja jo sitä ennen pidetään virantäytöissä kyllä huoli siitä, että omantunnon suoja on pelkkä sana. Ihmettelen siis, uskovatko piispat todella tämän ratkaisun pysäyttävän uudistushalut. Enemmän tämä muistuttaa tilannetta, jossa Jumala ilmoitti kuningas Hiskialle hänen jälkeensä kansalle tulevan onnettomuuden. Hiskia totesi tyytyväisenä mielessään: ”Onhan sentään rauha ja vakaat olot minun päivinäni.”

Muutamien piispojen toiminta ja sanatkin ovat jo aiemmin tehneet selväksi, että Raamattu ei ole heille uskon ja elämän ohje, eikä heidän toimintansa yllätä ketään asiaa tuntevaa. Muutamien muiden toiminta on ollut syvä pettymys. Piispan virka on ykseyden virka, mutta se ei ole piispojen ykseyden virka. Piispat perustelevat ratkaisuaan kirkon ykseyden vaalimisella. Tällaisilla päätöksillä kirkon ykseyttä ei kuitenkaan vaalita vaan pikemminkin sitä nakerretaan. Ykseys perustuu Jumalan sanaan ja luterilaiseen tunnustukseen. Piispa Matti Salomäki ansaitsee nyt kaikkien Raamatulle uskollisten esirukoukset.

On aina surullista pettyä yksittäisiin ihmisiin, mutta sekin on tässä kysymyksessä sivuseikka. Suurin kysymys on Jumalan sanan sivuuttaminen kirkon päätöksenteossa. Itse asiasisällöstä viittaan esitykseeni täällä. Avioliitto on Raamatun mukaan naisen ja miehen välinen liitto eikä kirkon ole mahdollista siunata seksisuhteita tällaisen liiton ulkopuolella. Jumalan asettamaa avioliittoa ei kirkko voi omilla päätöksillään muuttaa.

Miten tästä mennään eteenpäin? Piispainkokous tekee aikanaan kirkolliskokoukselle esityksen. Kirkolliskokouksen lähetekeskustelun jälkeen se lähetetään valiokuntiin, josta se palaa täysistuntoon varsinaiseen äänestykseen. Esitys vaatii taakseen kolmen neljäsosan määräenemmistön. Yleisen arvion mukaan kirkolliskokouksessa on todennäköisesti kylliksi jo konservatiiveja kaatamaan hyväksynnän. Tämän lisäksi edessä voi olla yllätys. Jotkut liberaalit ovat jo ilmoittaneet, että he eivät hyväksy esitystä, joka heidän mukaansa kirjaa syrjivän rakenteen kirkkojärjestykseen, ja heidän mielestään on parempi jatkaa nykykirjauksilla. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa, ettei heillä ole mitään halua muuttaa säädöstä, jota kenenkään ei tarvitse noudattaa. Asiaan saatetaan palata vasta, jos määräenemmistö muutokseen on taattu. Jos esityksen torjuvat sekä konservatiivit että osa liberaaleista, lopputulos on piispoille tarpeeton ja nöyryyttävä mahalasku.

Tämä kirkolliskokous ei siis todennäköisesti kirkkojärjestystä muuta. Sen jälkeen käsittely varmasti jatkuu ja asiaan palataan neljän vuoden kuluttua. Silloin kirkkoon kuuluu todennäköisesti melko selvästi alle 60 prosenttia suomalaisista ja liuku jatkuu. Kirkosta virtaavat ulos sekä liberaalit että sille kaikkein uskollisimmatkin konservatiivit. Näillä pirueteilla ei virtauksia käännetä, vaan viedään Raamattuun sitoutuneilta viimeinenkin luottamus piispakuntaan. Piispat ovat valinneet pirstoutumisen ja hajaannuksen tien ja kantavat siitä raskaan vastuun.